Isiemme perintöä kunnioittaen.

Kestävästi, puhtaasti ja paikallisesti viljeltynä.

Niin me Robben Pikku Puutarhassa toimimme.

Koska kaikkein suurinkin kasvaa aina pienestä.

Pieni puutarha, 
suuret maut

Voidaan kevyesti todeta, että miehellä Robben Pikku Puutarhan takana, eli Robbe Jordaksella itse, on viljely veressä. Jordaksen suku harjoitti maanviljelyä Lindkoskella jo 1600-luvulla.

Robbe istutti ensimmäiset herneversonsa vuonna 2002, luoden perustan nykypäivän toiminnalle. Jordaksen tila näki ensimmäisen 2000-neliömetrisen kasvihuoneensa 2008. Neljä vuotta myöhemmin kasvihuone sai 6000-neliömetrisen sisaruksen.

Elokuussa 2018 avattiin virallisesti Robben uusin kasvihuone ja vertikaaliviljelmä. Uuden kerrosviljelytekniikan myötä viljelyhalli tarvitsee kymmenen kertaa pienemmän pinta-alan tavalliseen kasvihuoneeseen verrattuna. Uusi viljelyjärjestelmä säästää niin paljon energiaa, että pystymme hyödyntämään ylijäämän muissa kasvihuoneissamme. Lisäksi tapahtui jotain aivan odottamatonta. Sekä tuotteidemme maku että laatu parani! Taimista tuli tiiviimpiä, lehtimassa kasvoi, ja maku voimistui. Rohkeus kannattaa!

Suurin osa on sitä mieltä että Robben Pikku Puutarha ei enää ole niin pieni. Robbe itse kuitenkin vakuuttaa että mielessä ollaan edelleen pieniä. Myös tuotteissa pitää näkyä ja maistua pienen puutarhan vastuullinen toimintatapa.

 

ROBBEN PIKKU PUUTARHA

  • On perustettu vuonna 2002
  • Viljelee yli 40 salaatti-, yrtti- ja itulajikett
  • Käsittää 15 000 neliömetrisen alueen viljelysmaata kotitilalla Lindkoskella
  • Työllistää noin 30 henkilöä
  • Toimittaa 30 000 tuoretuotetta sekä ravintolakeittiöihin että ruokakauppoihin joka päivä
Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Robbes Lilla Trädgård är just nu inne i ett intensivt investeringsprojekt. Vi bygger en varmvattenberedare och installerar en elpanna, transformator och elbatterier. 🔋🔋🔋Allt detta i syfte att spara energi och utnyttja grön el så gått de går. Vi blir också en viktig del i att balansera det nationella elnätet〰️.Grön el ger grön sallat.🥬

Samarbetspartner i projektet:
@kymmenedalensel
@putkiliikeeriksson
@Helle-Tech
@Nakkilaboilers
@Jameka
@Pernajansähkö
@Jordasagriservice
@Cactos
@Vasaelektiska
@J.Silfvast
@Lehtikangas

Finansiering:
OP Nyland
NTM-Centralen, Nyland
... Lisää - MeraVähemmän - Mindre

Image attachment
Image attachment
Image attachment
Image attachment

Tsemppiä ladulle Team Edux!!!Engadin La Diagonela hiihdetään lauantaina, ja Team Edux haastaa ennakkosuosikit. Kuva: @nordicfocus / @nordicfocusgmbh ... Lisää - MeraVähemmän - Mindre

Tsemppiä ladulle Te

Lyxa till din nyårsrätt med Robbes basilika!🌿🤩

#ArtOfGrowing #robbeslillaträdgård #happynewyear2026 #finland
... Lisää - MeraVähemmän - Mindre

God jul!🎅🏻🎄
Hyvää joulua!🎅🏻🎄
Merry Christmas!🎅🏻🎄

#robbeslillaträdgård #robbeslittlegarden #robbenpikkupuutarha #loveactually #ArtOfGrowing
... Lisää - MeraVähemmän - Mindre

Glad Lucia allihopa!🕯️

#robbeslillaträdgård #robbeslittlegarden #robbenpikkupuutarha #gardening #local #sallat #ArtOfGrowing #Lucia #lucia2025 #finland
... Lisää - MeraVähemmän - Mindre

Load more

Robbes Lilla Trädgård Ab
Jordaksentie 110
07840 LINDKOSKI
+358 40 552 6442
info@robbes.fi